Upea ura – Mikä upea päivä

By February 23, 2017Upean uran varrelta
img_1127

Kesäkuun alussa ilmoittautuessani vapaaehtoiseksi järjestämään naisporukalla jotakin suurta en käsittänyt, että tuloksena olisi tällainen päivä. En osannut kuvitellakaan mitään näin voimaannuttavaa, innostavaa ja omanarvontuntoa nostattavaa.

Perjantai 10.2.17 Korjaamo Kulttuuritehtaalla alkoi Facebook-ryhmä Ompeluseuran perustajien Maria Teikarin ja Milla Halmeen puheenvuorolla ja hengennostatuksella. Ompeluseuraa perustaessaan he eivät voineet kuvitella, että siitä tulisi jotain näin suurta (nyt melkein 15 000 jäsentä) ja että tästä tapahtumasta tulisi näin upea katsaus naisten monipuoliseen osaamiseen.

Presidentti Tarja Halonen avasi Upea ura -festarit kertomalla, että vastasi kutsuun “kyllä” juuri siksi, että kutsujana oli Ompeluseura. Nimi muistutti Halosen äidin pitämästä jokatiistaisesta ompeluseurasta, johon hän lapsena osallistui. Halonen rohkaisi meitä muodostamaan virtuaalisia ja todellisia ompeluseuroja. Vaikuttamaan iloisesti, hyvällä mielellä ja toinen toistamme tsempaten kaikkialla, missä naisia on.

Hän muistutti vielä henkilökohtaisten tapaamisten merkityksestä: netti on tärkeä, mutta ihokosketus tuntuu. Halosen lämmin ja viisas, avara ja lempeän huumorin sävyttämä puheenvuoro rohkaisi ainakin minua toimimaan juuri nyt omassa työ- ja elämäntilanteessani: uskomaan itseeni, ottamaan tilaisuudesta vaarin ja tekemään vakavasti sen, mitä teen. Uraa ei kannata suunnitella ennalta – ei hänkään suunnitellut – vaan tulee tehdä jokaisesta vastaantulevasta tehtävästä omansa.

Työ ei ole koko elämä. Mieti mitä haluat antaa puolisolle, lapsille tai vaikkapa hiihdolle, sillä elämme vain kerran, Tarja Halonen muistutti. Puheen päätyttyä koko sali nousi taputtamaan seisten. Niin minäkin.

Keynote-puhuja Talent Manager Kaija Bridger KONEelta jatkoi osin samalla teemalla. Hän rohkaisi naisia lainelautailemaan nykyhetken työelämän merille. Suunta on olemassa, mutta ei niin selvänä kuin ennen. On aivan ok myös välillä tippua laudalta.

Tulevaisuus on nyt, sillä muutos on nopeampaa kuin koskaan, Bridger totesi: Elämme todellisuutta, johon emme ole ehtineet tutustua ennen kuin tulee jo uusi muutos. Tiedetään suunta, muttei tiedetä, miten sinne päästään. Stressinsietokyky ja päämäärän tarpeeksi väljä asettaminen ovat tärkeitä. Jokaisen pitää etsiä paikka, joka istuu itselle, perheelle ja elämän kokonaisuudelle. Ja pitää luottaa, että se löytyy.

Kahden kaikille yhteisen puheenvuoron jälkeen päivä jatkui eri raiteissa. Kiinnostavia sisältöjä oli joka tilassa. Kuulin, että Mari Puoskari pitää yhä tiukasti kiinni lapsuusiän idolistaan: Peppi Pitkätossun kuva on tatuoitu hänen käteensä, ja tyttärensä nimi on Peppi. Ja että Clarisse Berggårdh halusi lapsesta lähtien elää niin, ettei joudu koskaan pyytämään keneltäkään rahaa. Ja että niin naiset kuin miehet tarvitsevat tukea. Koska miehet saavat enemmän tukea, meidän naisten pitää muistaa tukea toisiamme. Siksi tällaiset päivät ovat niin tärkeitä, jatkaa Berggårdh. En voi olla olematta samaa mieltä!

Lounastauon paikan jokainen sai valita itse. Tauko tarjoaa usein tervetulleen hetken verkostoitumiseen. Sille varattua tilaa ja aikaa kuuluu joku toivoneen vieläkin enemmän. Tauoilla sai jutella hyvin erilaisten naisten kanssa, ja jokainen kohtaaminen tapahtui avoimin mielin ja hymyilevin silmin: Hei, kuka sinä olet? Mikä sinua kiinnostaa? Mitä teet? Oletko löytänyt tänään hyviä asioita? Riitta Nelimarkan sanoin: miten kaikkialla on naisia, jotka näyttävät iloisilta ja nuorilta – vaikkeivat kaikki iältään sitä olisikaan, niin mieleltään. Miten monet tunnistavat samoja tilanteita työn ja perheen yhteensovittamisessa. Kun asiaa pohtineen paneelin juontaja kysyi, kuinka monella on ollut tässä haasteita, jokainen käsi nousi.

Vapaaehtoisena tehtäväni oli tukea tapahtumaviestintää, ja niinpä twitter lauloikin koko päivän. Osallistujilla oli etuoikeus työpajoihin, ja olinkin valmistautunut siihen, etten mahdu yhteenkään niistä. Iltapäivällä kurkistin fasilitointityöpajaan, ja mahduinkin mukaan. Jäin seuraamaan koko puolitoistatuntisen Piritta Kantojärveä. Työpaja tuotti suosituimman twiittini: kokouksiin mukaan vain ne, jotka päättävät ja tekevät. Tiedotettaville ja kyseltäville asioille on eri paikka. Juuri niin!, ajattelin ja päätin viedä ainakin tämän ajatuksen mukanani työpaikalle.

Ehdin vielä saada ajatuksia palvelumuotoilusta ja empatiasta Palmun Maija Isotalukselta ja Lean-pikakurssin Iiris Konttiselta. Viimeisenä me kaikki vapaaehtoiset nousimme isolle lavalle. Saimme halauksen Maria Teikarilta ja isot aplodit yleisöltä. Päivä oli kulunut uskomattoman nopeasti ja antanut tavattoman paljon.

On ollut suuri ilo ja kunnia olla tekemässä tätä tapahtumaa meille kaikille. Miten ylpeä olenkaan siitä, mitä vapaaehtoisvoimin voi saada aikaan! Se on mielestäni päivän suurin uutinen: Ammattitaitoiset eri-ikäiset naiset haluavat tehdä tämän valtavan määrän työtä ilmaiseksi siksi, että ma naiset saisimme verkostoitua, kuulla inspiroivia puheenvuoroja ja tukea toisiamme.

Oma roolini vapaaehtoisena oli pieni, ja mietinkin niitä kymmeniä ja satoja tunteja, joita vaikkapa ohjausryhmä on käyttänyt kaiken järjestämiseen. Päässäni kaikuvat kaksi sanaa: kiitos ja kyllä. Tämä kaikki oli sen arvoista.Tämä kannattaa tehdä uudestaan.

Eeva Salonen projektipäällikkö, Kirkko Helsingissä
twitter: @eevasalonena

Leave a Reply